Tulipa taas kokeiltua jotain uutta, tällä kertaa kyseessä on virkkaus.  Viimeksi olen virkannut peruskoulussa, eikä se silloin erityisen mielenkiintoista hommaa ollut.... Nyt sain inspiksen kun näin Vuorelman liikkeessä tarvikepaketteja säilytyskorin tekemiseen,  ja ohjeetkin oli aloittelijallekin selkeät.

Pakkauksessa tuli kuvalliset ohjeet, koukku sekä valkoista trikookudetta, joka on trikooteollisuuden ylijäämätuotetta.Ihan mukavaa tehdä tuommoista työtä, mikä valmistuu nopeasti (kyllästyn nopeasti, kuten ryijyn tekoon..). Lopputuloksesta tuli kyllä vähän erilainen kuin ohjeessa, ensimmäisellä kerralla materiaali loppui kesken kun tein turhan innokkaasti koriin korkeutta..... Purkamisen jälkeen otin sitten liikaa varman päälle ja aloitin kahvat sen verran ajoissa, että materiaalia jäi reippaasti jäljelle. Enpä enää viitsinyt purkaa niin jatkoin sitten ylimääräisiä kerroksia kahvojen päälle :)

Tarkoitus oli tehdä pikkulegoille säilytyskori, mutta ei ne siihen meinaakaan mahtua...

Eihän se mikään valiokappale ole, mutta olen ihan tyytyväinen että sain sen tehtyä :)

Pääsin jatkamaan virkkausta, kun eräs mukava ihminen lahjoitti minulle kesken jääneen korinsa (kiitos N! :) ja tässä oli siis pohja jo tehty valmiiksi joten tätä oli helppo jatkaa:

Siniseen koriin en halunnut tehdä kahvoja, tykkään siitä noin ja siitä tuli hyvän kokoinen.

Virkkausta aion harjoitella lisää, reunapitsejä olisi ihana osata tehdä.... sitten joskus...

Löysin kirppikseltä aivan upean käsinvirkatun pöytäliinan, vieläpä niin ison että sopii pyöreään pöytään kunnolla.

Onpahan ollut jollain hommaa tämän tekemisessä, huh. Kympin verran maksoi, mielestäni oli aikas edullinen....

Laitan vielä kuvan ihanasta pikkujakkarasta, jonka ostin viime reissulla Helsingissä. Jakkara on puusepän (Esko Lehtinen) valmistama,  söpö pikku kapistus.

Sama henkilö valmistaa myös puisia nukenvaunuja, sellaiset haluaisin joskus nalleille hankkia...... :)