Näin flunssan jälkeen jaksaa taas kirjoitella, olen löytänyt paljon ihania blogeja kun on ollut aikaa lueskella :)

Lahden käsityö-messuilta tuli ostettua iso pino käsinvirkattuja joulunpunaisia sydämiä, sekä pieni pussillinen kaikkea kaunista nukkekotiin.  Tänään kävin Joulutorilla, joka pidetään vielä huomenna sunnuntaina Keskustalossa. Sieltä tarttui mukaani neulottu raidallinen pötkyläkissa, jolla roikkuu hiiri suussa (laitan kuvia myöhemmin), hauska otus. Tykkään ostella käsintehtyjä neulomuksia, kun en vieläkään osaa neuloa muuta kuin peruslapasia :D Huomenna haen vielä yhdeltä myyjältä pari tilaamaani tuotetta (jotka tulevat miehelleni)....

Jotain näytettävää (muutakin kuin karhuja, niitäkin olen tehnyt jo kolme tällä välin:), Tildan jouluvihkosesta otin idean tehdä lumiukon ja asetella se lasikuvun alle. Lasikupu alustoineen on Pentikin, ja tuo lumiukko hädin tuskin mahtui tuon kannen alle, siksi päätin jättää sen pään aivan paljaaksi. Siivet on leikattu valmiista paperiarkista, porkkananenä on hammastikun pätkä.                            

Ylemmässä kuvassa tuo kimallemaali on vielä kosteaa, joten se näyttää hieman tummentuneelta. Aikaisempia Tilda-ompeluksiani on näköisällä Lahden Sinooperin ikkunassa, ihan kaikki ikkunassa olevat eivät kuitenkaan ole minun tekemiäni ;)

Sain kokoelmaani uuden puuhevosen, vaikkei tämä olekaan wanha, silti ihastuin. Ostin sen huuto.netistä, ja on ilmeisesti Pentikin... Tiesin jo ostaessani, että hummalta puuttuu korvat, mutta ilokseni myyjä lähettikin tallessa olleet korvat vielä jälkikäteen . Kuvittelin tuolle kyllä erinäköiset korvat, liimasin ne kuitenkin :)

Lyhyttä tekstiä taas pukkaa, lähipäivinä on kuitenkin ainakin karhuja luvassa.

Tältä erää mukavat illanjatkot kullekin (ja kommentit ovat tervetulleita :)!